Tuesday, August 8, 2017

Voi photobucket, minkä teit..

Olen käyttänyt Photobucketia image hosting palveluna jo vuosia sen selkeyden ja järjestelmällisyyden vuoksi.. järkytyksekseni eilen huomasin, että Photobucket on päättänyt luoda oman itsemurhanäytelmänsä ilman mitään ennakkovaroitusta käyttäjilleen ja näin tuhoten miljardien kuvien näkyvyyden eri paikoissa.

Tätä photobucket tarjoaa kuvien sijasta.

Photobucketin suojiin ladattujen kuvien jakaminen on jatkossa 350+ € vuosimaksun takana ja uskon, että harva yksityisasiakas on valmis tätä maksamaan..en minä ainakaan! Eihän tässä nyt auta muu, kuin etsiä uusi image host kuvien jakoon blog(e)issani.. yksitellen kuvien palauttaminen itselle toiseen palvelimeen tulee olemaan kyllä sellainen työ, että siinä vietän varmasti koko ensi viikonlopun..

Pikalaastarina lähden kokeilemaan ImageShackiä, Flickriä, CubeUploadia ja VGY:tä, ja valitsen näistä parhaan vaihtoehdon.

Kävikö tämä kohtalo sinullekin? Toivottavasti ei. :(

Tuesday, July 11, 2017

Chubby Bunny - kun vaaka valtaa elämän

Suljen tietokoneen kannen yrittäen samalla työntää totuutta kauemmaksi. Asioiden kieltäminen ja unohtaminen voi olla niin helppoa. "Kyllähän minä sen tiesin", ajattelin.. Nyt ensimmäistä kertaa sairaalakertomuksessa on mainittu sana "obeesi".

VAROITUS: Teksti käsittelee epäterveellistä suhtautumista ruokaan

Olen aina ollut pulleampi lapsi ja sain kuullakin siitä lähes jatkuvasti joltain aikuiselta elämässäni. En itseasiassa tiedä, mistä pyöreyteni johtui, sillä ylimääräisiä herkutteluja meillä ei harrastettu. Tavallista kotiruokaa minulle ja veljilleni tarjottiin, ja sitähän muksu syö, kun on nälkä.

Pienestä pitäen olen ollut hyvin tietoinen ulkomuodostani ja muiden reaktioista siihen, enkä vain liikuntarajoitteeni osalta.. Niin kauan kuin muistan, olen saanut enemmän ja vähemmän suoraa kommenttia painostani, etenkin jos tarvitsi lähteä vaateostoksille.. Ala-asteen puolivälissä oleva muksu myös ottaa hyvin kirjaimellisesti, kun hänelle sanotaan, ettei hänelle kohta voi pukea päälle mitään muuta kuin telttoja. Edellä mainitun lisäksi ikävin muistoni on varmaan se, kun opettajani tarttui vatsaani ruokalassa kaikkien nähden ja sanoi, ettei ole ihmekään, kun paino ei tipu ottaessani kolme kalapuikkoa kahden sijasta..  Thumbs up, mini-me, kun et itkeny "pienistä", niin kun minä teen nykyään. [Kyyneleet parantaa. <3]



Lapsesta saakka toteutuneesta tapahtumaketjusta johtuen sairastuinkin n. 14-vuotiaana syömishäiriöön vanhempieni eron jälkeisen ajan aiheuttamien stressitekijöiden ja jatkuvan elopainosta huomauttelun takia.
Harvassa ei ollut myöskään "voisit jättää välipalan/iltapalan syömättä" -tyyliset kommentit tai myöskään "liikkuisit enemmän" huomautukset liikuntarajoitteiselle nuorelle, joka juoksi lähes koko vapaa-aikansa fysioterapiassa tai musiikkiopintoja suorittamassa.. Ainoa tarjottu apu ylipainon hoitoon oli käynti ravitsemusterapeutilla ja reseptillä saatavat "rasvapillerit". Vastuu painonpudotuksesta sysättiin täysin minun harteilleni ja odotettiin ihmettä tapahtuvaksi.

Ihme tapahtuikin, mutta ei toivotulla tavalla. Painoni tippui n. 79,5 kg:sta 61,5 kg:aan parissa kuukaudessa ja vaikka nyt ensimmäistä kertaa olin normaalipainon puolella, palaute oli tasoa "ihan kiva, mutta mitäs jos vielä vähän saisit tuota masua pois.." Onneksi terveydenhoitaja huomasi pian temppuiluni, kun samalla etsittiin alkuoirehtivalle Crohnin taudille syytä, ja lihoinkin pian takaisin 70 kg:aan, jonka ympärillä pyörin useamman vuoden jojoillen edestakaisin.

18-vuotta täytettyäni sain lääkityksen pitkäaikaisen, stressiperäisen masennuksen hoitoon [joista lihoin reilut 10 kg kahdessa kuukaudessa] ja myöhemmin keväällä minulla diagnosoitiin Crohnin tauti, jonka kortisonihoidon myötä lihoin vielä 5 kg lisää [elopaino 85 kg]. Valehtelisin, jos en sanoisi tunteneeni itseäni epäonnistuneeksi sairaaksi. Muistan olleeni jopa erittäin katkera, ettei oireisiini kuulunut yleensä taudin oireilulle tyypillistä painonlaskua taudin ollessa minulla keskivaikea/vaikea.





16-kesäisestä lähtien suhteeni ruokaan on ollut loputonta oravanpyörää normaalin syömisen, ahmimisen ja paastoamisen välillä. Viime vuosina myös oksentaminen on tullut kuvioihin ja siitä syntyi hyvin nopeasti niin vahva psyykkinen hallintakeino, etten enää kyennyt hallitsemaan tiettyjen ärsykkeiden luomaa sekä henkistä, että fyysistä pahoinvointia ja siitä seuraavaa oksentamista. Apua syömishäiriööni en saanut edes pyytämällä ollessani hoitosuhteessa psykiatrian poliklinikalla ja uskon tähän olleen syynä, etten ole ikinä ollut alipainoinen tai lähelläkään sitä. Pyytäessäni apua syömishäiriöon minulle sanottiin, ja nyt lähes suora lainaus: "et ole enää 14-vuotias, joten lopeta ajattelemasta ja käyttäytymästä, kuten 14-vuotias."
Selvä. Kiitti tyhjästä.

Apua syömishäiriööni sain vasta vuonna 2015 mennessäni tapaamaan sisätauteihin erikoistunutta ravitsemusterapeuttia, sillä halusin selvittää ravitsemustasoni ja kuinka Crohnin tautiin voi vaikuttaa ruokavaliolla. Olin myös kiinnostunut pikkuhiljaa kasvattamaan kasvisruoan osuutta ruokavaliossani, enkä halunnut lähteä yksin muuttamaan ruokavaliotani sairauden ollessa hyvin aktiivisessa vaiheessa.




Päänsisäistä työskentelyä ja suhdettani ruokaan on korjattu viimeiset kaksi vuotta todella intensiivisesti. Nyt, kun Crohnin tauti on ollut suhteellisen hyvässä tilassa, olen saanut luvan aloittaa varsinaisen "laihduttamisen" ravitsemusterapeutin tuella.  Tällä hetkellä olen ollut puoli vuotta aliravitsemuksen rajan yläpuolella ensimmäistä kertaa yli viiteen vuoteen, mikä on mahtavaa!
Painoni on tekstin kirjoitushetkellä järkyttävät 102,8 kg, tosin se on käynyt kevään puolella 98,4 kg:ssa, mikä kertoo, että alkuvuonna ravitsemusterpeutin kanssa suunniteltu ja aloitettu ohjelma toimii, kunhan vain pysyn kiinni siinä.


Tässä on minun "painotarinani" pähkinänkuoressa. Jatkaakseen eteenpäin on saatava jonkinlainen päätös menneelle ja tämä teksti on minulle "se keino" päästä sinuiksi aiheen kanssa.
Enemmän painonpudotusohjelmasta ja miksi näin suuri repsahdus on nyt tapahtunut, kerron toisella kertaa.. Mutta ilokseni voin sanoa projekti Chubby Bunny kohti kevyempää ja kokonaisvaltaisesti terveellisempää minää on jälleen käynnissä - hitaasti, mutta varmasti.


26.6.2017
Tavoitemittari loppuvuosi 2017

Friday, July 7, 2017

Takaisin koulunpenkille


"Onneksi olkoon! Sinut on hyväksytty kevään 2017 korkeakoulujen yhteishaussa yllä mainittuun opiskelupaikkaan."

Itkuun pillahtaminen keskellä ihmisvilskettä ei ole ehkä se mukavin juttu, mutta nyt en siitä välittänyt, sillä nämä olivat onnen kyyneleitä! Miut hyväksyttiin Lahden ammattikorkeakouluun lukemaan tradenomiksi!!



。.⋆:⭐☽ Kolmas kerta toden sanoo ☾⭐:⋆.。


En voi uskoa, että pääsen vihdoin ammattikorkeakouluun! Vieläkin tuntuu, että voisin koska tahansa unesta ja herätä kirjautumaan opintopolun sivuille tarkistamaan tuloksia.. Itseasiassa jännitin valintatuloksia niin paljon, että olin puolinukuksissani pohtinut henkilökorttini laittamista lataukseen, että pystyn myöhemmin tarkistamaan, sainko opiskelupaikan!!

Hain ensimmäistä kertaa suoraan lukiosta ja minulle jäi valintakokeista kammo parihaastattelusta, jossa minua, uunituoretta ylioppinutta, vastassa oli viisi vuotta vanhempi nainen, jolla oli pohjalla jo pari-kolme koulutusta, kilometrin verran työkokemusta ja poikaystäväkin koulussa tekniikan puolella, jos koneiden kanssa tulee ongelmia. Yritä siinä sitten piipertää, että olen vasta kirjoittanut ylioppilaaksi ja en ole ikinä saanut kesätöitä. ":)"
Välivuoden ja kahden vuoden merkonomiopintojen jälkeen hain taas jatkamaan liiketaloutta, mutta ei tärpännyt nytkään.. Toisen välivuoden jälkeen otin riskin ja kirjasin vain yhden hakutoiveen: halusin päästä opiskelemaan Lamkiin - ja kolmas kerta todella toden sanoo: yhdestä pitkän tähtäimen tavoitteesta tulee pian todellisuutta!



。.⋆:⭐☽ Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty? ☾⭐:⋆.。


Mikään ei ole yksinkertaista pitkäaikaissairaan elämässä, varsinkin kun Kela on kuvioissa.
Koulupaikan saaminen vaatii useamman hakemuksen laittamista vireille, lääkärin b-lausunnon hankkimista ja apuvälinearvioita, puhumattakaan kontaktoinnista koululle, että he ovat saamassa pienen special snowflaken joukkoonsa! [haha!] Pakko sanoa, että stressilevelit nousee pelkästään näiden asioiden hoitamisesta jo ennen koulun alkua ja sen tuomaa informaatiotulvaa!

Varsinaisesti itse tutkintoon liittyen olen valmistautunut ilmoittautumalla Lamkin tarjoamaan mahdollisuuteen osallistua 3 opintopisteen valmentaville kursseille, joista minä valitsin ruotsin ja matematiikan.. Ruotsia en käytännössä puhu sanaakaan, joten otan kaiken avun ja vinkit vastaan! Ahkerasta matematiikan laskemisesta on jo yli neljä vuotta...ei satuta kerrata, eihän?

Viimeinen vuosi on tosiaan mennyt työttömänä yrittäen löytää töitä tai edes työkokeilupaikkaa. Tässähän kävi vähän hassusti, että juuri kun pääsen kouluun niin sain työkokeilupaikan toimistosihteerinä, jonka roolissa viihdyn sitten puolisentoista kuukautta koulun alkuun saakka.
Työpäivät on alustavasti kuusituntisia, mikä on todella mukava määrä, kun ensimmäistä kertaa vuoteen pääsee aktiivisesti tekemään jotain ja saa kiinni jonkinlaisesta rytmistä! Se on myös hyvää totuttelua oletettavasti pidempiin koulupäiviin, omalla tavallaan pehmeä laskeutuminen kouluarkeen!


Apua.. elokuun lopulla se sitten virallisesti alkaa. Nimittäin opiskelija-alennuksien hyväksikäyt-- eiku siis, ahkera opiskelu koulun penkillä!

Saturday, June 24, 2017

Pikkukuun matkassa

 

Hei pitkästä, pitästä, pitkästä aikaa!


Olen pitkään puhunut ja pohtinut blogin kirjoittaimista vastalauseeksi sosiaalisen median sisältötyhjiin status-päivityksiin.. Ja muutamia blogiyrityksiä on ollutkin, mutta ne ovat aina kaatuneet ja tekosyitä riittää: en osaa kirjoittaa tarpeeksi hyvin.. ei miun elämässä ole mitään kiinnostavaa, entä jos kukaan ei luekaan ja olen puhki kulunut sukka, mitä tulee kuvien ottamiseen ja niiden muokkaukseen..

Blogimörkö kasvaa kasvamistaan selaillessani seuraamiani blogeja, jotka tuntuvat olevan täydellisiä hyvillä kameroilla otetuilla kuvilla ja soljuvilla teksteillä! Tajusin hiljattain, ettei miun blogini tarvitse näyttää täydelliseltä.. vaan pelkästään omanlaiselta, sellaiselta miltä hyväksi tuntuu! :3

Viime aikoina olen pohtinut myös sitä, miksi stressaan lukijoista ja kenen oikein sitten haluaisin lukevan blogiani? Se olikin helppo kysymys, kun sen kysyi ääneen: toivon blogiini eksyvän ystäväni ja tuttuni, jotka ovat kiinnostuneet menemisistäni hieman enemmän kuin satunnaisen FB-päivityksen verran. Tervetulleeksi toivotan mahdollisesti satunnaiset piipahtajat, jotka voivat mahdollisesti saada jotain irti teksteistäni, kuten informaatiota, vertaistukea tai muuten vain viihdettä.

。.⋆:⭐☽ Fake it 'til you make it! ☾⭐:⋆.。


Kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla ja tapa kuulemma muodostuu 21 päivässä.. joten ei auta kuin naputella ahkerasti ja luoda itselleni mielenkiintoista sisältöä, sillä kyllähän tämä menee myös jonkinmoisesta päivä- tai leikekirjasta!

Toivotan sinut tervetulleeksi Pikkukuun matkaan ja toivottavasti viihdyt mukana!
Photo credit: Foter.com